Kevätretki Artjärvelle

Kävimme syömässä yhdessä keväisen lounaan Artjärvellä perjantaina 3.6. Makoisat tarjoilut oli järjestänyt taidolla Muksa Oy:n Saara ja Lauri. Samalla testasimme kuistin vastavalmistuneet kalusteet 10 hengelle – hyvin kestivät.  

Lue lisää

Kuhmoisten koulun avajaisjuhlat

Tautitilanteesta johtuen Kuhmoisten koulun avajaisia päästiin viettämään vasta puolivuotta koulun valmistumisen jälkeen tänä keväänä 26.5. Ohjelmassa oli puheita, hieno lauluesitys sekä Sarin kotikahvilan maukkaita cocktailpaloja. Lisäksi koulun oppilaat olivat valmistaneet musiikkiesityksiä, joita esitettiin koulun aulatiloissa sijaitsevissa suurissa näytöissä. Pienen kunnan merkittävä rakennushanke sai arvoisensa päätöksen.  

Lue lisää

Uusia toimeksiantoja

Saimme valmiiksi Jokiniemen koulun yhteyteen rakennettavan uuden Tiedonjyvän päiväkodin urakkalaskentasuunnitelmat perjantaina 14.2. Seuraavana maanantaina sähköposti toi kaksi uutta mielenkiintoista toimeksiantoa: Kilterin koulun peruskorjauksen Myyrmäessä, sekä Malmiharjun kurssikeskuksen laajennus ja peruskorjaus Heinolan Lusissa. Kilterin koulu on valmistunut 1988 ja kuuluu arkkitehtuuriltaan Myyrmäen keskustan 1980- ja 1990-luvun rakennusvaiheen keskeisimpiin rakennuksiin. Koulun julkisivut ja keskusaula on suojeltu kaavamääräyksellä…

Lue lisää

Isorannan leirikeskus valmistunut!

Isorannan leirikeskuksen vastaanottokokous pidettiin Sysmän Isorannassa perjantaina 14.6.2019. Rakennus on hirsirakenteinen, 1-kerroksinen leirikeskus, jossa 40 vuodepaikkaa Lahden kaupungin Nuorisotoimelle. Kokonaisurakan urakoi Rakennustoimisto Valverak Oy. Vastaavana mestarina toimi Tommi Salomaa ja työmaapäällikkönä toimitusjohtaja Ilkka Jaakkola.

Lue lisää