Skip to content

Langinkosken koululla Kotkassa aloitettu koulutyö 7.1.2020

Koulun rehtori Heidi Honkanen odottaa innostuneena uuden lukuvuoden alkamista uusissa tiloissa.

Kymen Sanomissa5.1.2019  julkaistussa haastattelussa rehtori kertoo: ”Olen iloinen ja innoissani. Tätä hetkeä ovat odottaneet niin opettajat kuin oppilaatkin. Nyt pääsemme uuteen, nykyaikaiseen kouluun, joka tarjoaa meille uudenlaisen ja joustavan oppimisympäristön. Käytettävissämme on paljon uudenlaisia tiloja, jättiluokka, sermit, joihin voi kirjoittaa, musiikkiluokaksi muuntautuva näyttämö, ja niin edelleen.  Saamme uusia mahdollisuuksia viedä eteenpäin pedagogiikan kehitystyötä ja uusi ympäristö innostaa opettajia kokeilemaan uusia asioita. On myös hienoa, että saimme koulun seinälle kuvataiteilija Marko Turusen tekemän maalauksen. Se on jotakin uutta ja samalla taidekasvatusta lapsille”.

Lue koko artikkeli tästä.

Hankkeen suunnittelu aloitettiin keväällä 2017, urakoitsija valittiin keväällä 2018 ja työmaa valmistui joulukuussa 2019. Pääurakoitsijana toimi Oy Rakennuspartio. Koulu on mitoitettu 540 oppilaalle, esikoulusta 9. luokkaan. Urakan tavoitehinta-arvio oli 16.7 milj. euroa ja kokonaisala 7232 brm2.

Rakennushankkeen rinnalla kulki kaupungin taidehankinta koulun tiloihin. Taidehankintaa varten perustettiin toimikunta, joka valitsi ulkopuolisen kuraattorin etsimään sopivia taiteilijoita hankkeeseen.

Kuraattorin ehdottamista taiteilijoista toimikunta valitsi taiteilijaksi paikallisen kuvataiteilijan Marko Turunen. Hän on myös Langinkosken koulun vanha oppilas. Taitelijan luonnosten pohjalta valittiin toteutukseen korkean keskustilan, mediateekin seinien vaimennuslevylle painettava mustavalkoinen taideteos. Lisäksi Turunen toteutti sisälasiseinille painettavaa grafiikkaa, alaluokille eläinhahmoja ja yläluokille abstrakteja kuvioita.